maanantai 27. helmikuuta 2012

Maaliskuun onnitteluja

Maaliskuussa onniteltavia löytyy vain kaksi kappaletta, itseni lisäksi. Tosin, itselleni en ajatellut tehdä korttia. ;) Appiukko täyttää 56vuotta viikon päästä ja siskonpoika 12vuotta loppu kuusta. Väsäsinkin heille jo kortit eilisen ja tämän päivän aikana. 



Appiukolle tein vanhanajan auto kortin. Pitää amerikkalaisista autoista ja siksi teeman mukainen. Hyvin yksinkertainen kortti. 



Siskonpoika saa kalastajapoika-kortin. Tykkää kalastamisesta ja harrastaa meripartiota. Kukkia en viitsinyt laittaa, sillä epäilen, ettei ihan niistä niin välitä. ;) Tämäkin hyvin yksinkertainen kortti. 

Parin viikon hiljaiselon ja inspiraatio kadon jälkeen alkaa taas vähitellen korttien tekokin maistua. Pientä kevät väsymystä on ollut ja kevään odotusta. Aurinko paistaa mukavasti ja saisi sulattaa nopeasti lumen pois. Lämpimiä tuulia siis odotellaan! ;)

Viime viikolla sain kasan askartelu- ja korttitarvikkeita. Niitä tuli äidiltäni ja kummitädiltäni Merviltä sekä myös mieheltäni. Mieheni siis maksoi minulle muutamat hankinnat. En ole vieläkään saanut kaikkia tavaroita paikoilleen. Ja juuri, kun luuli, että on ihan ok ja hyvä säilytysjärjestelmä, niin saa miettiä asioita uudelleen. :) heh. No, noiden kaikkien paikoilleen laittaminen vie hieman aikaa. ;) Mutta ikionnellinen olen kaikista. Vähitellen saa innon taas takaisin ja aurinkoisen mielen. :) Kiitos kuuluneen siis äidille, kummitädille ja miehelleni! Kiitos! 

1 kommentti:

Kommentit ilahduttavat aina päivääni :)

Huomioithan, että kommetit eivät näy ennen kuin hyväksyn ne.