Minä itse

Tässä sivustossa kerron hieman taustaa itsestäni ja tästä blogista.

Olen v. -87 syntynyt nainen, kotoisin Orimattilasta, mutta asunut jo kauan Tampereella. Ammateiltani olen ravintolakokki (-06), tarjoilija (-07) ja lähihoitaja (lapset ja nuoret) (-09). Perheeseeni kuuluvat mies, kolme prinsessaa, kaksi kissaa ja koira. 
Nykyisin toimin kotiäitinä ja perhepäivähoitajana. Harrastusmuotoisesti toimin myös Partylite-konsulttina.

Kiinnostuksen ja inspiraationi kohteita ovat suklaa, musiikki, lapset, käsityöt ja askartelu, Partylite, matkailu ja oma perhe. Intohimojani ovat musiikki, suklaa, Partylite, syksy/halloween, joulu/talvi, pimeät illat ja kynttilät, lämmin ja hiljalleen lunta satava sää koiran kanssa lenkkeillen. Paheeni on suklaa. :)

Olen lapsesta saakka tehnyt erilaisia käsitöitä ja nyt "luppoajallani" ottanut sen taas itselleni. Pääasiassa pyhitän päiväni kotiäitinä ja perhepäivähoitajana olemiseen ja kotitöiden hoitamiseen, mutta muutama tunti illasta on omaa aikaa ja silloin uppoudun omien mielenkiinnon kohteiden joukkoon. Paljoa en vielä tavaraa/materiaalia omista ja olenkin tehnyt kaikki siitä, mitä on tällä hetkellä. Olen kuitenkin saanut äidiltäni sekä kummiltani paljon eri materiaaleja ja kummitätini onkin yksi suurista inspiraationi kohteista. Hänen töitään on mukava katsella ja tarkkailla, niistä saa itsekin ideoita. Myös mieheni on hankkinut minulle tarvikkeita välillä, kun budjetti on periksi antanut. 

Olen huono ottamaan palautetta vastaan, sillä kun saan jonkin teoksen (on se sitten käsityö, kortti, valokuvakirja tai teksti) olen siihen tyytyväinen vain sen hetken, kun päätän, että se on valmis. Jo seuraavana päivänä huomaan siinä paljon vikoja. :) Mutta se on kai tämän kriittisyyden ainainen kiusa. ;)

Teen paljon erilaisia käsitöitä; huopaisia heijastimia, lapselle jotain pieniä "leluja", valokuvakirjoja Ifolorin kautta, kortteja, saippuaa ja yritän jossain vaiheessa entisöidä vanhan nukkekodin. Kirjoitan myös lasten satua ja runoja. Tykkään myös leipoa. 


Jos joku haluaa jotain kysellä, vastaan kyllä. :)

09.06.2015, Tampere

- Jonsu